sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Enkelin päivä

Tänään on meillä perinteinen enkelin päivä. Kirkkopyhissä Mikkelinpäivä. Silloin täällä Hankasalmella on perhekirkko, jossa 3-5 vuotiaat päiväkerholaiset esiintyvät enkelikulkueena ja laulavat Alttarin edessä. Tällä kertaa lopuksi tarjoiltiin myös mehua ja enkelipullaa, nam! :)



Enkelikulkue :)
Samalla luetaan kirkossa sinä vuonna kastettujen lasten nimet ja annetaan oma suojelusenkeli jokaiselle kastetulle. Meidän Venla sai siis myös oman enkelinsä tänään. Kulunut vuosi on ollut Hankasalmella hyvä vauvavuosi ja syntyneitä vauvoja on enemmän kuin aikoihin. Myös päiväkerholaisia on nyt isot ryhmät, joten kirkossakin oli paljon perheitä ja lapsia tänään.
Mukavaa, kun ei itsekkään tuolla kirkossa tule turhan usein käytyä :) Näin tulee sitten edes joskus käytyä kirkossa. Tälläkertaa päiväkerholaisia oli tosiaan niin paljon, ettei enkelipukuja riittänyt ihan kaikille. Meidän enkelit onkin helppo tunnistaa joukosta mekoissaan :)





Salla keskittyi tarkkana kulkueessa ja vielä edessä laulaessakin ilmeet olivat aika totiset ;D

Veerasta näkyy vain silmistä ylöspäin suoraan Sallan takana.

Sädekehät neideillä päässään :)

Näkyypä selvästi Sallan otsassa tuo kuhmu-mustelma =D







Mutta itse jumalanpalveluksen aikaan alkoivat fiilikset kirkonpenkissä olla jo aikalailla rennommat :D







Tänä vuonna meinasi jäädä menemättä perhekirkkoon, kun meillä jyllää kova syysflunssa, mutta mentiin kuitenkin. Minä lähdin vain Veeran ja Sallan kanssa ja hyvä oli kun lähdettiin. Lapset tykkäsivät tosi paljon. Vaikkakin aamulla pukiessa jotain nurinaa 5v. neidiltä kuului, että en jaksaisi lähteä. Kotiin palatessa autossa tokaisi sitten: "Mulla oli tuhannen kivaa!"




Salla 3v. taas yllätti äitinsä rohkeudellaan ja oli kuin kala vedessä ihmispaljoudessa ja riensi noutamaan pikkusiskon enkelinkin kirkon alttarin edestä jo ennenkuin ehdin sanoa, muuta kun, että voitte hakea enkelin yh... Tässä kohtaa Salla oli jo edessä käsi ojossa odottamassa meidän enkeliä :D Pujotteli sitten yhtä sujuvasti takaisin ihmisten joukosta luokseni ja Veerakin ehti vain vastaan. Ihan ihmeellistä miten pikkuneiti selvästi nauttii olla noin, vaikka vaikuttaa ujommalta kuin isompi siskonsa. Tuleva esiintyjä? Ehkä?

Siellä kirkossa katselin meidän upeaa yli 100 vuotiasta puukirkkoa ja napsin muutamia kuvia sieltä myös tänne. Harmikseni kamerasta loppui akku ja ulkokuvat jäivät ottamatta!

Kirkko ja sen puisto mäenpäällä ovat tosi hienot! Napsin sitten puhelimeen kuitenkin muutaman kuvan ulkoa ja yritän saada ne tänne jossain vaiheessa. Tai käyn kuvaamassa kirkkoa uudelleen joskus(ainakin ulkopuolelta). Ihan mahtava miten joka nurkkauksessakin oli puukoristeluja. On se ihmeellistä miten sitä ennenvanhaan osattiin ja jaksettiin koristella joka kohta niin hienoksi.
Niin upea tuo meidän kirkko on, että täytyisi yrittää myös joulukirkosta tehdä vakioperinne. Tunnelma tuollaisessa reilusti yli 100 vuotta vanhassa isossa kirkossa on täysin omanlaisensa! =) Hienoa, että meillä Hankasalmella on tällainen upea kirkko! Ylä-asteen historian tunneilta on sellainen muistikuva, että ihan ensimmäinen Hankasalmen kirkko taisi palaa silloin aikojen alussa ja tämä iso ristinmuotoinen puukirkko rakennettiin sitten tilalle. Suunnitelijakin taitaa olla joku ainakin aikansa nimimiehiä? Hienon tekivätkin aikalaisensa. Kiitos heille siitä.



Minua viehättää kaikki vanhat rakennukset ja tarinat niiden takana ja ajatus, mitä kaikkea vanhojen rakennusten kanssa on aikoinaan eletty. Se "vanhan talon henki", luulen aistivani aina sellaisen kaikissa vanhoissa rakennuksissa. Ihailenkin kaikkia heitä joilla on mahdollisuus asua vanhoissa taloissa ja heitä jotka ovat osanneet säilyttää vanhoissa taloissaan sen talon hengen mukana.
Periaatteesa, asummehan mekin vanhassa talossa rak. 1946, mutta en itse osaa pitää tätä sillätavalla vanhana, kuin vielä vanhemmat rakennukset, tai ne joissa on lankkulattiat, puupeiliovet jne.
Meillä ei sellaisia ollut täällä, joten ei ollut remontoidessa edes mitään erikoisesti säilytettävää. Yläkerran rappuset ovat alkuperäiset, yläkerran aulan katto, yläkerran huoneiden ovet! Nekin maalattu. Muualla on muuta uutta päällä :/  Jopa leivinuunin ja puuhellan jouduimme teettämään uudelleen. Mutta hyvä tässä on näinkin :) Isäntä sitäpaitsi ei yhtään ymmärrä vanhan päälle ja aina sanookin vain että hirveetä vanhaa....  ;)

Edelleen valitettavasti kuvien laatu on mitä on, mutta siihen ei ole nyt mitään lääkettä. Kamerastamme on salama rikki ja se haittaa kuvaamista jonkin verran...



Hyvää Enkelinpäivää ja suojelusenkeleitä ihan kaikille!
    
      -Titta-

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Zalandoo!! IIKKK... ja vähän muutakin.

Syksyn pimeinä iltoina on laiteltu erilaisia valoja tuomaan tunnelmaa ja lämpöä kylmiin iltoihin.
Rapulta kun puuttuu edelleen kaiteista ne välipuolat, niin tytöt 3v ja 5v tykkäävätkin keikkua ja pomppia noissa kaiteissa. Minä odotan milloin on jollakin joku luu nurin tai muuten ruhjeita, kun meidän kuisiti on aika korkealla, noin 1,5m. Vielä ovat onneksi pysyneet tämän osalta ehjinä.

Viime talvena hyppivät tuosta aina lumipenkkaan, mikä lapioitiin lumitöissä rapun viereen. Lopputalvesta tuli sitten ikävä ylläri, kun pehmeä penkka olikin sulanut pieneksi ja kopsahtivat kovaan maahan lumen läpi! Muutaman kerran kokeilivat ja totesivat, että joo`o, on se kova! Näyttää vahvasti siltä, että myös tulevan talven saavat tytöt pomppia rapulta.

Ehkä sit ens kesänä osataan päättää millaiset kaiteet tehdään... Tai saadaan ne aikaiseksi, ehkä se on ollut enempi tekemisen tiellä, kun ei ole ehditty.(Tai Isäntä ei ole, mä en osaa mokomia kaiteita duunailla) Ps. Tuo mustan lyhdyn ulkovalosarja on livenä tosi makee puna-kelta-kirkas kukkaled-valoverkko systeemi ja nappasin sen kirpparin ilmaislaatikosta! Huippulöytö. Johdot vain selvittelin, laitoin seinään ja kaikki toimi! Sopii syksyyn just prisiis:) Käyvät ulos ja sisälle. Ikea Laatua ;DD  

Sitten siihen otsikossa luvattuun Zalndo IIIK!

Pitihän sitä sitten testata Zalandonkin nettikauppa :) Yks ilta nuorinta unille imetellessäni ajauduin selaamaan Zalandon sisustustarvikevalikoimaa puhelimella. Ja kuinkas siinä kävikään...

(Huom!Pyydän anteeksi kuvien huonoa laatua. Osa on laiskan kuvaajan syytä(asettelu jne). Laatu taas ikivanhan hyvän kameramme ilmeinen ilmoitus, että loppunsa on lähellä. Mutta tällä on pärjättävä, kun ei uutta ole tiedossa tähän hätään.)

Sitä kun on tuota Sulo Vileenin vikaa, niin olihan sieltä tilattavakin samantien kun tuli vastaan niin pirun hyviä tarjouksia =D Ja ne oli oikeesti tosi edullisesti mitä tilasin. Huomasinkin nyt myöhemmin, että tilaamani tuotteet eivät enää olleet ollenkaan saman hintaisia, kuin tilatessani. Olin siis oikeaan aikaan liikkeellä. Ehkä Zalandolla oli sattunut virhe hinnoittelussa jonka korjasivat sitten pian, tai vaan joku tarjouskampanja.

Ostoskoriin tarttui kaikkee  hirveen hyödyllisiä kuten säilytyspurkkeja.

Lasinen 2:n ison astian setti joissa lukee delicious storage.


Toinen erikoisen mallinen käsinpuhallettu kannellinen "purkki". Sekin on aika kookas. Ja tästä meillä tulee olemaan joulun aikaan karkkia tarjolla. Jos niitä nyt sattuu jäämään yhtään astiaan laitettavaksi  ;D

Sitten tuikkutarjotin tunnelmaa tuomaan. Alunperin ajattelin olisiko tuon voinut ripustaa katosta roikkumaan, mutta ehkä ei kuitenkaan. Miksei tuolla tarjottimella voisi tarjoilla vaikka kaffepullatkin pöytään. Kahvan voi ruuvata irti. Kynttiläkipoja voi myös käyttää vaiks missä ympäri taloa. Monikäyttöinen setti siis :) Olikohan tässä jotain yritystä selittää( lue: vakuuttaa itselleen), että tää oli tosi tarpeellinen, tai jotain ;D Piti ottaa kun oli sikahalpa  =)


Isännän huoneeseen on ollut etsinnässä sarvet. Tämä näytti niin hyvältä, että halusin sen, vaikkei tarjouksessa ollutkaan. Halpa kuitenkin, kun on ihan vaan muovia ;D Mutta näyttää hyvälle! Ihastuin itse tähän ihan hirrvveesti ja haluaisinkin sen ehkä sittenkin olkkariin. Täytynee rueta pehmittelemään Isäntää, jotta saadaan lisää reikiä olkkarin seiniin.


Sitten oli pino lasisia joulukuusen koristeita, joita en tähän kuvannut. Näette niitä ehkä sitten joulunaikaan.
Ne olivat puna-valkoisia, kuten olen päättänyt meidän tulevan jouluvärin olevan valkoisella pohjalla punaista mausteena. Tai ehkä laitankin pellavaa, juuttia ja punaista... Kääks, en tiedä vielä!
Lasisista kuusenkoristeista olen aina haaveillut ja nyt niitä löytyi sikahalvalla! Toivotaan ettei tiputella niitä kaikkia rikki heti ekana jouluna.

Onhan sitä hankittu Miikkareitakin alesta vähän... Kiitos S:lle näistä! Tytöt tykkää noista Miikkarin "plyyssi?"mekoista ja jumppishaalareista tosi paljon. Tai meillähän on tällähetkellä vain 1 jummppis, mutta toinen on hankittava seuraavilta kutsuilta. Sen verran tuli pahamieli toiselle, kun oli vain 1 haalari. Pipot on olleet myös tosi kivat ja tykätyt!

                                            Miss Miikkarit =D

  






Tunnelmallista syksyä kaikille! -Titta-