keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

11. Paluuta arkeen

Hoh, hoijaa. Nyt ois yritettävä palata arkeen ja saada mökki järjestykseen... Viikonlopulla oli virpomisvitsan tekoa, virpomisreissu Maija-Mummolle ja Korpilahdelle minun vanhempieni luo. Maanantai on meillä aina sellainen pehmeä lasku viikon askareisiin. Eilen oltiin  pienempien tyttöjen kanssa leikkimässä Ystävä perheen luona, niin johan on talo kaaoksessa! Niin ja kävi vielä eilen illalla tuttujakin iltakaffeella. <3


 Mutta silläkin uhalla, että normaalirutiinit heittää häränpyllyä, niin on ihana kun saamme kyläillä ja ihana kun kyläilette meillä:) Eikä kunnon sekasotku saa teitä säikähtämään ;D Tervetuloa jatkossakin!

Kyllä näitä arkihommia riittää. Niitä saa ja ehtii tehdä yllinkyllin, vaikka ne välillä kasaantuvatkin.

Olisi niin paljon juttua, että en oikeen tiedä miten tai mistä alottasin. Saisinpa vielä ulosannin, niin, että siitä saa tolkkua. Yritetääs:

Lauantaina värkkäiltiin niitä virpomisvitsoja koko akkaporukalla. Sanni oli kovasti lähdössä Veeran kanssa kylille virpomaan. Jokunen vitsa saatiin valmiiksi asti. Jarmo ilmoittaa, että nyt me aletaan lenkkeilemään äitin kanssa! Jokatoinen päivä pääsee yksin lenkille ja toinen jää vuorollaan lasten kanssa. Eli joka toinen päivä minä, joka toinen Iskä...Ja huomenna, Äiti aloittaa! Että jos Asemankylällä näette räjähtäneen kotimamman ison ja pienen koiran kera, niin se olen suurella todennäköisyydellä minä:D

Sunnuntaina sitten tyttöjä ei enää kylillä virpominen oikeen innostanut. Taisi iskeä ujous. Sanni soitti Maija-Mummolle ja sopi, että menevät Mummolle. Maija-Mummo haki tytöt. Me jäätiin Iskän  ja Venlan kanssa kotiin.Olipa hiljaista. Ihan kummallista! Siinä oli oikein hetki, että mitäs nyt tehdään, kun talli siivottu, talokin ok järjestyksessä ja Venlakin ulkona nukkumassa. No, eipä siinä sen romanttisempaa sitten, kun minä läksin sinne lenkille. Pitihän minun aloittaa. Nappasin tallikengät jalkaan miettien, että onpa mulla oikeen lenkkikengät ;)


Muuton jäljiltä on meinaan aika vähissä omat popot ja vaatteet. Tuli kyllä tehokkaasti poistettua kulahtaneet tms. Lenkkaritkin oli tullu syksyn aikaan tallihommissa pidettyä, joten nekin meni ja kun eihän niitä talvella oo tarvinnu...Otin vielä koirat joukkueeseen ja eikun Asemankylän ympäri. Olipa se mukavaa. Ihanaa omaa rauhaa.



Sitten tytöt jo soitteli Iskää hakemaan. Kotona tuumattiin, että lähedetääs vielä virpomaan Korpilahden Mummo ja Pappa. Kyllä oli tytöt alta aikayksikön autossa ja niin sitä taas mentiin. Korpilahdella Sirkka-Mummolla on paljon kaikenlaista käsityö-askartelu-ja pikkutarviketta muutenkin. Sieltä sitten aina tarttuu mukaan jos jonkin näköistä juttua. Sirkka- Mummon huone on kuin aarreaitta. Kävipä nytkin niin, että aikansa kaikkea katseltuaan ja ihmeteltyään Salla löysi mieleisensä tavaran. Kullanväristä koristenauhaa. Salla tuumasi, että: "Minä haluan tämän täältä kaupasta. Nyt minä tarvitsen pussin". :))

Manantaina olikin viikonlopusta palautumispäivä. Se ottaa aikansa, kun rutiinit asettuu taas kohdilleen ;) Jarmon lenkkipäivä:) Minä ratsastelin Sallihepan ja Sanni Lempihepan.


Tiistaina lähdettiin pienempien tyttöjen kanssa Ystäväperhe Jalkasille käymään. Sanni olikin koulussa. Haettiin lähtiessä viemisiksi kukka. Pikkusen kevätvärejä Jalkasillekkin. Sanna kun tykkää musta-valkoisesta ja niiden sävyistä, niin pitihän sinne jotain väriäkin viedä;) Ei vaan,  Ainolla on ihana pinkki huone ja pojilla sitten värikäs poikien huone, että osaa Sanna värejäkin laittaa, jos niitä johonkin haluaa :) Muutama kurkistus näissä kuvissa Jalkasille. Niillä on ihana koti. Riittäisi esiteltävää. Yritin kyllä kovasti innostaa Sannaakin blogin pitoon, mutta en tiedä onnistuinko? Jätin sitä esiteltävää vielä Sannallekkin, niin voisi vaikka sillä aloittaa oman blogin...Tässä nyt heitän haasteen, että Jalkasiltakin haluttas blogi!! -Kiitos- Useampi lienee kanssani samaa mieltä? Kommentoikaa täällä, niin tiedä, vaikka se Sanna innostuis. Nää on niin kivoja nää blogit, kaikki mukaan vaan ja pistäkää
omatkin bloginne alulle! =D
















Lopuksi vielä:
 Kävin pikaisesti kaupassa Jalkasilta lähdettyämme. Jätin tytöt autoon ja juoksin nopeasti maitoa ja jotain pientä kaupasta. Kassalla tuttava äitihenkilö sanoi, että uskolsitpa jättää tytöt autoon. Minä siinä, että joo, ne on tottunu, siellä ne odottaa...
Tosiaan! Jo kauas näkyi kun meidän autossa viuhtoo tuulinlasinpyyhkijät täpöllä ja pissapoika ruiskuttelee vettä ympäriinsä! Tytöt seisoo autossa etupenkillä ja penkkienvälissä! Venla sentään nukkui. Minä menen autoon ja Veera jo vähän hätäisenä: "Ku me ei osattu sammuttaa niitä..." Mitä siinä muuta kun yritän pitää pokkani ja sanoin, että NYT OMAAN PENKKIIN, HETI! Jäi tytöiltä muumitikkarit saamatta sillä kertaa. Ehkä ens kerralla mietin kuinka nopea olen siellä kaupassa...En ilmeisesti tarpeeksi nopea ja ei, en taida enää jättää tyttöjä odottamaan autoon ;D Se ei onnistu enää edes muumitikkarin voimalla:)



Salliheppa.                 




                                                                   Aarteita Mummolasta :)





                        -Titta-

10 kommenttia:

  1. jos mä suosiolla jätän sulle nää hommat... -sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älähän nyt. Usko huvikses, että jos minäkin tässä onnistun, niin tää todellakin käy keneltä vaan! :)

      Poista
  2. Onpa kiva blogi Titta :) taianpa käyä välillä täällä kyttäilemässä uusia postauksia :) mulla on vaa mäyräkoiria pursuava blogi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun löysit tänne. Tää on tällanen kotimamman harrastus. Mä tässä vasta harjoittelen näitä hommia, ni tää on aika kötöstelty. Konekaan ei aina toimi, mutta hankalinta on tuon pätkivän nettiyhteyden kanssa....Sitkeesti vaan, lehmänhermoilla, niin hyvin tää menee :) Käyn kurkkaa sun mäyriksiä myös, ja jos osaan, liityn lukijaksi :D

      Poista
  3. ja taas teille sattuu ja tapahtui. Kiva kun kävitte kotona ois ollut kiva nähä hmm.. terkkuja ja hyvää pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Noita arkisia hassuja sattumia tulee ihan päivittäin :) Kotona on kiva käydä ja olisi kiva nähdä sinuakin, mutta eiköhän me jossain taitteessa taas tapailla. Terkut ja hyvää pääsiäistä! :)

      Poista
  4. Minäkin innostuin Sannan vinkkaamana blogia lukemaan! Ei muuta kuin lisää vaan kirjoittamaan!!!:) Ja kyllä tosiaan Sannankin kannattaisi alkaa pitämään omaa blogia, mielenkiintoista ja kaunista kuvamatskua ainakin riittää!:) - Jonna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun luet blogia ja kiitos kun kommentoit. Kommentit ovat kuitenkin bloggaamisen se juttu :) Eräs konkaribloggari sanoi, että kommentit ovat bloggaajan paras innoittaja, niin todellakin ovat. Toivottavasti viihdyt kotikummituksen parissa jatkossakin ja myös kommentoit rohkeasti. Jos on tylsiä juttuja tms. saa senkin kertoa reilusti:) Nyt vain odotellaan innostuuko Sanna bloggaamaan...Matskun puutteesta ei ainakaan pitäs jäädä kiinni ;D

      Poista
  5. minä ainakin pidän tästä blogista ja tykkään lukea tätä mutta ei minusta olisi pitään oma blogia minulle ei koskaan satu mitään mistä kirjoittaa..Terkkuja!

    VastaaPoista
  6. Kyllä näitä blogeja mielellään lueskelee, et Sannakin vaan hommiin :) Itsekin inspiroituu ainakin suunnittelemaan verhojen vaihtamista :)

    VastaaPoista

Kerro mitä tykkäsit ja jos et tykännyt, kerro sekin :)
Tai jätä viesti muuten vaan =)