lauantai 23. maaliskuuta 2013

9. Keittiön verhot

Kommenteissa kysyttiin mistä meidän keittiön verhot on. Ajattelin  tehdä niistä ihan oman postauksen =)




Ensin taustoja sen verran, että minähän olen  myös  hurahtanut verhoihin. Niitä löytyy jo nyt aika monenlaisia, vaikka tähän taloon ei edellisestä asunnostamme juurikaan mitään verhoja sopinut. Enkä toisaalta halunnut niitä kovin paljoa uuteen kotiin edes tuoda. Vanhassa oli suuren suuret ikkunat joka huoneessa ja piti peittää aurinkoa telkkarin eestä ym. Sitten oli vielä ne perinteiset yhdet kiskot katossa per ikkuna. Siellä oli siis hankala toteuttaa verho ideoita sillä tavalla kuin olisin halunnut. Enimmäkseen verhot hankin sinne kirppareilta. Nyt olen ottanut heti alkuun kaiken irti uusien verhojen suhteen. On ihana vaihtaa useinkin verhoja, kun se käy suit sait sukkelaan. Pari minuuttia ja taas on uusi look huoneessa! On nuo uudet tangot niin helppoja. Täytyy vielä tunnustaa, kun vaihtelen verhoja, niin en niitä turhaan silittele...Siliäähän ne ikkunnassa roikkuessaankin, on ihan selkeästi mun periaate. Jos pahasti ovat ryppyset, niin sitten höyrypesurin silitystoiminnolla hurauttelen isoimmat rypyt pois. Mulla pitää oikeestaan kaiken tapahtua aina aika nopeesti, olen sen verta nopea käänteissäni  ;) Tulipa tässä nyt taustoja. Palataanpa niihin keittiön verhoihin.

Verhot on hankittu suosikkiverhokaupastani Jotexistahttp://www.jotex.fi/jotex/flaggspel-piilolenkkiverhot-2-pakk/380316?N=1z141f8Z1z141av&rcnt=100&Nao=28. Olivat vielä sopivan hintaisetkin;) Ne ovat tosiaan varsinaisesti lastenhuoneen verhot, mutta kun etsin keittiöön jotain reipasta, oli juuri nuo ne mitkä halusin!




Tykkään pitää tässä keittiössä paneeliverhoja, mutta sellaisissa ei ollut tuommoisia kuoseja tarjolla. Otin sitten nuo silti, jos ei keittiöön käy, niin menisivät tyttöjen huoneeseen. Mutta nehän on keittiössä just semmoiset kun halusin. Verhojen alaosiin pujotin paneeliverhojen painot ja laitoin niihin sinitarraa päihin ja työnsin isot puuhelmet toppareiksi. Näin verhoissa pysyy laskokset paikoillaan ja itse verhotkin pysyvät hyvin paikallaan, vaikka tuolit ovatkin ihan lähellä verhoja. Tuota kikkaa aion käytttää muuallakin verhoissa. Täytyy sahailla ohuesta puurimasta painoja lisää. Toimii ihan yhtä hyvin kuin oikeat metallisetkin painot :)




Olen kyllä jo vähän hahmotellut kävisikö keittiöön laskosverho joko jonkinlaisilla sivuverhoilla täydennettyinä, tai kaksi vierekkän laitettuna? Meidän keittiössä kun on ihanan iso ikkuna ja sen ansiosta keittiö on valoisa, mutta se tekee laskosverhoille haastetta, kun tuo tankokin on yli 3 metriä pitkä...







Toinen hieman hankala on keittiön pikkuikkuna. Siinä täytyy tietysti olla aina mätsäävä verho ison ikkunan kanssa. Siinä olisikin joku laskos näppärä, mutta itsetekemäni verhotanko kaventaa verhon mitan vain 60cm, joten sellaisia laskoksia on hankala löytää. Nyt ikkunassa on paikalliselta kirpparilta löytämäni virkattu kappa. Se on ollut hyvä, kun sopii monenlaisiin verhoihin.  Tein keittiön verhotangot itse, kun löysin kirpputorilta ihanat valkoiset kannakkeet ja päätynupit. Nyt on kuitenkin alkanut tuntumaan, että keittiön tangot menee vaihtoon jossain vaiheessa...





 
-Titta-

4 kommenttia:

  1. te ootte hurahtaneet ihan tohon sisustukseen voi teitä kiva lukea kyl näitä ja kivat verhot..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tai ainakin minä olen =) En menis vannomaan, että Jarmo on ollenkaan niin innoissaan sisustushömpästä kun minä ;D Täytyy myöntää, tykkään kyllä verhoista itsekkin :)

      Poista
  2. mahtavat verhot :) -sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No onhan ne ainakin hauskat ja pirteet, jos ei muuta ;) Mutta ihan just sellaiset kun meidän keittiössä nyt voi olettaakin näkevänsä ;) Sitä saattaa meillä ilmestyä ikkunaankin ihan mitä vaan, kun iskee idealla...Mikäli pääsen toteuttamaan ne ideat ilman jarruja :D

      Poista

Kerro mitä tykkäsit ja jos et tykännyt, kerro sekin :)
Tai jätä viesti muuten vaan =)